Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2026.

Nahkion maatalouskonemuseo

Kuva
Kuulemani mukaan maatalouskonemuseo on ns viimeisiä kertoja auki Karkkilan Rautapäivien aikana. 11.-14.6.2026, ja siksi ajattelinkin että nyt mennään katsomaan ennen kuin on ihan liian myöhäistä. Ja paikan olemassaolosta olen kyllä tiennyt koko elämäni ajan, mutta vasta nyt sain todella hyvän syyn käydä katsomassa itse teinin kanssa paikan päällä. Osoite: Vihdintie 189 03600 Karkkila Kuvat saavat kertoa puolestaan kaiken sen oleellisen, mitä tarvitsee turhia jaarittelematta.

Alkukesän luontokuvia.!

Kuva
Kuvat on tullut otettua 1.6.-11.6.2026 välisenä aikana, ja ovat kuvasjärjestyksessä. 🥰💖 Ja siksi kuvat saavatkin puhua puolestaan ihan kaiken oleellisen, mitä pitääkin. 😊

Karkkilan kirkko ja vanha hautausmaa

Kuva
Karkkilan kirkko ja vanha hautausmaa keskellä kaupunkia on todella kaunis ja pistää aina silmään todella vahvasti sekä positiivisesti. Kesäaikaan ainakin kirkko kuuluu tiekirkko jutskaan, jota en sen paremmin itse ainakaan osaa selittää. Mutta nyt kauniina päivänä käytiin sisällä vähän ihmettelemässä ja katselemassa, sekä myös ulkonakin. 🥰💖 Osoite: Huhdintie 9-11 03600 Karkkila Lisää voit lukea  TÄSTÄ  ja  TÄSTÄ . Kuvat kertokoon kaiken sen oleellisen, ja yllä olevat linkit kertovat enemmän kirkon historiasta. Lapsille ja miksei myös aikuisillekin pienenä puuhana on etsiä kirkon sisältä kirkonrotta. 🥰💖

Juhannusruusun oksia parvekkeelle ilahduttamaan.!

Kuva
Tänään saimme jokusen oksan juhannusruusuja ilahduttamaan lasitetulle parvekkeellemme.! 🥰💖 Ja nämähän on todella piikikkäitä, niin itse apuna käytin normi saksia, että sain laitettua lasipurkkeihin joissa on vettä. 😊

Karkkilan Työläismuseo ja kesälampaat.!

Kuva
Keskiviikko iltapäivän pienen pieni kierros Karkkilan työläismuseon pihapiirissä ja rapsuttelua alueen kesälampaiden kanssa. Ja juurikin näitä lampaita lähdettiin alueelle ihastelemaan.! 🥰💖 7 lammasta aitauksessa oli ja kaikki oli todella kesyjä sekä todellakin halusivat että rapsutellaan. 😊 Kesälampaat on Karkkilan kaupungin, Huumoriharjun tallin ja Fagerkullan yhdistyksen yhteistyöllä alueella kesän ajan. Tällaisen tiedon työläismuseon Facebook sivulta itse löysin. Työläismuseo kierrettiin muuten vain ulkona kuvaten, että joku kerta ihan tutustutaan ajan kanssa rakennusten sisätiloihinkin. Kokonaisuutena museoalue on mielenkiintoinen, ja lähemmäs parikymmentä vuotta sitten olen itse rakennusten sisätiloihin tutustunut, joten johan se on taas aika tutustua, ja tällä kertaa oman teinin kanssa, kun sen aika on. Juhannusruusukin kukki jo niin kauniisti yhden museorakennu...

Tove Jansson ~ Muumipeikko ja pyrstötähti

Kuva
Muumilaaksossa tapahtuu epätavallisia luonnonilmiöitä. Kun pessimistinen Piisamirotta tulkitsee ne aurinkokunnan tuhon merkeiksi, Muumipeikko ja Nipsu lähtevät etsimään kaukaista tähtitornia ottaakseen asiasta selvää. Retkensä alussa he tutustuvat Nuuskamuikkuseen. Yhdessä kolmikko etenee huimasta seikkailusta toiseen, ja samalla heidän joukkonsa kasvaa. Lopulta vain muutama päivä aikaa ehtiä takaisin kotiin varoittamaan vaarallisesta, kuumana hehkuvasta pystötähdestä, joka lähestyy maata. Kirjailija:  Tove Jansson Kirjan nimi:  Muumipeikko ja pyrstötähti Suomentajat:  Laila Järvinen & Päivi Kivelä Kustantaja:  WSOY Omia ajatuksia: ● Tuttu tarina elokuvasta, ja ensimmäinen kerta kun luen kirjana. ● Ihana ● Lämminhenkinen, vaikka katastrofi lähestyy ● Nopealukuinen ● Piirros kuvia mukana Ihana kirja, jota todellakin luki niin mielellään. Lukiessa sitä palasi koko ajan elokuvaan, ja siten näki sieluni silmin, että miten kaikki menee. Kirja viihdyttää ih...

Kesän ajan Karkkilassa kulkee pyörien päällä Topi~juna.!

Kuva
Kesän ajan Karkkilan kaupungin keskustassa pyörii kaikille iki-ihana Topi~juna, jonka kyytiin pääsee maksutta. Lisää pääset lukemaan  TÄSTÄ . Topi kulkee Karkkilan eri nähtävyyksien kautta, ja lähtö sekä paluu on linja-autoasemalla, mutta pysähtyessään jossain voi aina hypätä kyytiin ja pois. 🥰💖